Korean sodan alkamisesta tulee ensi kesäkuussa kuluneeksi 60 vuotta, Korean kansa on edelleen kahtiajakautunut, ja Korean valtioiden välillä ei ole vieläkään tehty lopullista rauhansopimusta. Rauha perustuu edelleen heinäkuussa 1953 allekirjoitettuun aseleposopimukseen.
Eräät viimeaikaiset tapahtumat antavat kuitenkin aihetta varovaiseen optimismiin, että tilanne saataisiin vihdoin lopullisesti normalisoiduksi, ja päästäisiin konkreettisiin toimiin Koreoiden jälleenyhdistämiseksi kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Etelä-Korean uusi hallitus pysäytti kahden edeltäjänsä harjoittaman, yhteistyöhön painottuneen politiikan KDKT:n kanssa, mikä sopi yhteen Yhdysvaltain George W. Bushin harjoittaman ”pahan akselin” –politiikan kanssa.
Yhdysvaltain politiikassa alkoi kuitenkin näkyä lientymisen merkkejä suhteiden kehittämisessä KDKT:hen Bushin virkakauden lopulla, ja Barack Obaman presidenttikausi asettaa uusia toiveita myönteisestä kehityksestä jatkossa. Vaikka Obaman hallinnon alku näytti jossain määrin jatkavan edeltäjänsä linjoja suhteissa KDKT:hen, viime vuoden lopulla tapahtui selvää yhteistyöhakuisuutta, joka näyttää ainakin jossain määrin vaikuttavan myös Etelä-Korean KDKT-politiikan kasvavaan yhteistyöhakuisuuteen.
Korean kysymystä KDKT:n ydinohjelman aiheuttamat ongelmat mukaan lukien ei voida ratkaista vain Koreoiden kahdenvälisissä suhteissa. Yhdysvaltain rooli on ensisijaisen tärkeä, mutta suhteet kaikkiin naapurimaihin ovat samoin keskeisessä roolissa.
Japanissa tapahtunut liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) tosiasiallisesti koko sodanjälkeisen ajan kestänyt valtakausi päättyi puolueen vaaleissa kärsimään murskatappioon. Toiveita voidaan asettaa uuteen Yukio Hatoyaman hallitukseen myös Japanin KDKT:n politiikan muuttumisesta yhteistyöhakuisempaan suuntaan, niin kahdenvälisesti kuin KDKT:n ydinohjelmaa, ja laajemmin Koillis-Aasian turvallisuus- ja yhteistyötä käsittelevissä ns. kuusikantaneuvotteluissa.
Kiinan pääministeri Wen Jiabao’n valtiovierailu KDKT:hen viime lokakuun alussa maan johtajan Kim Jong-il’in isännyydessä oli merkittävä niin maiden kahdenvälisten suhteiden kuin lukkiutuneen KDKT:n ydinaseongelmaan keskittyneen monenkeskisen neuvotteluprosessin uudelleenkäynnistämisen kannalta.
Vierailun aikana allekirjoitettiin tukku taloudellista ja kaupallista yhteistyötä koskevia sopimuksia. Taloussuhteet Kiinaan ovat KDKT:lle elintärkeät. Maiden välisen kaupan arvo vuonna 2008 oli 2,8 miljardia dollaria.
Kiinalle vierailun keskeinen poliittinen tavoite oli saada KDKT uudelleen mukaan maan ydinohjelmaan keskittyviin, Kiinan johdolla käytäviin kuuden vallan neuvotteluihin, joista se sanoutui irti viime keväänä, ilmoittaen ettei se enää koskaan palaa neuvotteluihin. Samalla se sanoutui irti Korean sodan sotatoimet päättäneestä aseleposopimuksesta vuodelta 1953.
Kim Jong-il lievensikin vierailun aikana KDKT:n aiempaa asennetta ilmoittamalla olevansa valmis palaamaan monenkeskisiin neuvotteluihin, mikäli niitä edeltäisivät kahdenkeskiset neuvottelut Yhdysvaltain kanssa.
Yhdysvallat vastasi Kim Jong-il’in uuteen siirtoon ilmoittamalla, että sen tavoitteena on edelleen KDKT:n ydinohjelman täydellinen ja todennettu alasajo, mutta se ilmoitti olevansa avoin myös kahdenvälisille keskusteluille, kunhan ne tapahtuvat ns. kuusikantaneuvottelujen kehikossa, eivät siis välttämättä suoranaisesti niiden osana. Näissä päästiinkin alkuun joulukuussa Pjongjangissa.
Muutosta voidaan pitää merkittävänä. Parhaassa tapauksessa syntyy kuusikantaneuvottelujen laajempaan kokonaisuuteen paitsi KDKT:n ja Yhdysvaltain kahdenkeskinen kontakti, myös esim. Korean sodan viralliseen rauhansopimukseen tähtäävät ns. nelikantaneuvottelut sodan osapuolten Etelä-Korean ja KDKT:n, Yhdysvaltain ja Kiinan välillä. Korean sodan rauhansopimus, tai siihen tähtäävä väliaikainen asiakirja, olisi yksi merkittävä askel koko ongelmatiikan ratkaisussa. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen.
KDKT:n perinteisessä, maan kolmessa päälehdessä 1.1.2010 julkaistussa uudenvuoden pääkirjoituksessa todetaan, että rauhan ja vakauden takeeksi Korean niemimaalla ja koko Aasiassa KDKT:n ja USA:n vihamielisten suhteiden tulisi loppua. KDKT:n vankkumaton linja on luoda kestävän rauhan järjestelmä Korean niemimaalle ja tehdä siitä ydinaseista vapaa dialogin ja neuvotteluiden avulla.
Tervehdyksessä korostetaan vuoden 2000 Koreoiden huippukokouksen julkilausuman merkitystä, ja sen roolia matkalla kohti Koreoiden rauhanomaista jälleenyhdistymistä.
Tervehdys on otettu vastaan maailmalla myönteisesti. Näitä tavoitteita tulee kaikkien tukea alkaneella vuosikymmenellä.
(Kirjoittaja on Kööpenhaminassa toimivan Nordic Institute of Asian Studies - instituutin vanhempi tutkija).
Pohjoiskorealaiset päivälehdet Rodong Sinmun, Josoninmingun ja Chongnyonjonwi julkaisivat perjantaina 1.tammikuuta 2010 yhteisen Uudenvuoden pääkirjoituksen otsikolla ”On toteutettava ratkaiseva käänne kansalaisten elintasossa nopeuttamalla kevyen teollisuuden ja maatalouden kehitystä tänäkin vuonna, jolloin vietämme Korean Työväenpuolueen perustamisen 65.merkkipäivää”.
Lehtien pääkirjoituksessa todetaan heti aluksi vuoden 2009 olleen perinpohjaisen muutoksen vuosi, jolloin kansalaisten ihanteiden ja tavoitteiden toteuttaminen kävi mahdolliseksi. Korean Työväenpuolueen Pääsihteerin Kim Jong Ilin johdolla on toteutettu suurta suunnitelmaa Korean vallankumouksen kehittämiseksi ja kukoistavan kansakunnan rakentamiseksi aikaansaamalla uusi vallankumouksellinen käänne, lehdet kirjoittavat. Vieraillessaan Chollima-liikkeen synnyinsijoilla Kangsonissa Kim Jong Il ehdotti käynnistettäväksi 150- ja 100 -päivät yleiset kampanjat ja hänen johdollaan nämä kansantalouden vauhtiliikkeiksi tarkoitetut kampanjat saatiin voitokkaaseen päätökseen vuoden 2009 loppuun mennessä.
Pääkirjoituksessa todetaan viime huhtikuussa korealaisten omaan teknologiaan perustuneen Kwangmyonson 2-satelliitin laukaisun ja toukokuussa toteutetun toisen maanalaisen ydinkokeen olleen ensimmäisiä voittoja aiemmin mainittujen vauhtikampanjoiden aikana. Pääkirjoituksessa mm. Songjinin terästehtaan uusilla menetelmillä tuotettu teräs ja uuden CNC-teknologian nähdään merkitsevän Jucheen perustuvan tuotannon voittoa ja osoittavan Korean kansan rajatonta taloudellista ja teknologista potentiaalia.
Vuoden 2009 aikana maan talous pääsi täysimittaiselle kasvu-uralle, kun koko kansa osallistui talouden puolesta käytävään kamppailuun Korean Työväenpuolueen johdolla. Pääkirjoituksen mukaan tuotanto nousi viime vuoden aikana nopeasti kaikilla perusteollisuuden sektoreilla, kansantalouden keskeisillä aloilla ja tämän myötä teollisuus koki kokonaisvaltaisen elpymisen. Lehdet korostavat erityisesti viime vuonna toimintansa aloittaneiden Nyongwonin ja Wonsanin Nuorten sähkölaitosten, Mirun alueen kanavan ja Mansudaen uuden asuinalueen olevan Songun-aikakauden voiman tärkeimpiä esimerkkejä. Näiden lisäksi mm. Namhungin Nuorten kemiantehdas gasifikaatio saatiin päätökseen ja suurimpia tehtaita ja muita laitoksia ryhdyttiin uudistamaan. Maataloustuotannossa- ja rakentamisessa aikaansaatiin monia saavutuksia samoin kuin tekstiili-ja elintarviketehtaiden sektorit vahvistuviat merkittävästi. Sosialistisen kulttuurin kehittämisen alalta pohjoiskorealaisten päivälehtien yhteiden uudenvuoden pääkirjoitus nostaa esille Kim Il Sungin yliopiston ja Wonsanin maatalousyliopiston, jotka restauroitiin täysin.
Pääkirjoitus toteaa uuden vuoden 2010 olevan yleisen suuren offensiivin vuosi, jolloin kaikki maan ja puolueen voimat tulee keskittää kansalaisten elinolojen parantamiseen. Lehdet muistuttavat vuonna 2010 juhlittavan Korean Työväenpuolueen ja maan vapautuksen 65.vuosipäiviä ja toivoo näistä tulevan koko maan yksimielistä yhtenäisyyttä osoittavat tapahtumat.
Lehdet katsovat kevyellä teollisuudella ja maataloudella olevan keskeinen asema kansalaisten elinoloja parannettaessa ja peräänkuuluttavat keskittymistä kulutustarvikkeiden laajemmalle tuotannolle. -Kevyen teollisuuden osa-alueiden tulee vauhdittaa yksiköidensä uudistamista ja pyrkiä parantamaan kulutustuotteiden laatua. Paikallisten teollisuuslaitosten tulee kyetä toimimaan täydellä teholla ja mahdollisimman monen yksikön tulisi käynnistää kampanja kansalaisten päivittäin tarvitsemien tuotteiden määrän lisäämiseksi, pääkirjoituksessa katsotaan.
- Maatalouden osalta tämän sektorin tulee nopeasti kyetä lisäämään tuotantoaan omaksumalla perusteellisesti puolueen maatalouspolitiikka. Keinoja tuotannon lisäämiseksi ovat mm. siemenlaatujen parantaminen, useammat viljasadot sekä perunan ja soijapavun tuotannon lisääminen, lehdet kirjoittavat. Samoin pääkirjoitus muistuttaa luonnonmukaisen viljelyn ja muiden uusien viljelymetodien- ja teknologian mahdollisuuksista. Niinikään pääkirjoituksessa huomioidaan keskittyminen karjankasvatuksen, kalanviljelyn ja hedelmien tuotannon parantamiseen.
Talouden kehityksen osalta pohjoiskorealaisten päivälehtien yhteinen pääkirjoitus toivoo valtion investointien radikaalia kasvua kansalaisten elinolojen kannalta tärkeille aloille ja ulkomaankauppaan: - Meidän on päästävä paremmin kansainvälisille markkinoille ja toimivampi ulkomaankauppa on nopea tapa edistää taloudellista rakennustyötä ja kansalaisten elinolosuhteita, pääkirjoitus sanoo.
Pääkirjoitus katsoo maatalouden ja kevyen teollisuuden menestymisen takeeksi nimenomaan raskaan teollisuuden. Pääkirjoituksessa sanotaankin teräksen tuotannon, metalliteollisuuden, energiantuotannon, kaivosteollisuuden, rautateiden ja koneteollisuuden olevan avainasemassa kamppailtaessa raskaan teollisuuden kehittämiseksi.
Pääkirjoituksen mukaan korealaisen sosialismin todellinen luonne perustuu kansalaisten hyvinvoinnin asettamiselle kaiken muun edelle: - Meidän on varmistettava, että kansankeskeisen politiikan tulokset kuten Suuren Johtajan Presidentti Kim Il Sungin ja puolueen johdolla aikaansaatu ilmainen terveydenhoito ja koulutus turvataan jatkossakin kaikille kansalaisille.
Pääkirjoituksessa kiinnitetään huomiota myös asuntorakentamiselle ja vaaditaan Pyongyangiin valmistuvien 100 000 uuden asunnon rakentamisen nopeuttamista sekä peräänkuulutetaan mm. uusien kylien rakentamista muillekin kaupunki- ja maaseutualueille. Samoin muistutetaan tieteen ja teknologian merkityksestä KDKT:n sosialistiselle rakennustyölle.
Kansallisen puolustuksen osalta pääkirjoitus toivoo vallankumouksen keskiön, Korean kansanarmeijan taisteluvalmiuden jatkuvaa nostamista ja ideologisen tietoisuuden vahvistamista. - Kansamme henkinen voima perustuu Marsalkka Kim Jong Ilin vahvalle tahdolle ja taisteluvalmiudelle, kirjoituksessa sanotaan.
”Meidän tulee vahvistaa puoluetta ja merkittävästi lujittaa puoluejärjestöjen roolia saavuttaaksemme loistokkaan voiton tämän vuoden yleisessä offensiivissa”, lehdet kirjoittavat ja muistuttaa myös työläisten jatkuvan ideologisen opiskelun tärkeydestä, jotta voidaan paremmin rakentaa suurta, vaurasta ja voimakasta kansakuntaa.
Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 10 vuotta Koreoiden johtajien historiallisesta huippukokouksesta ja maiden yhteisen yleiskorealaisen julkilausuman allekirjoittamisesta. Pääkirjoitus pitää tätä tapahtumaa historiallisesti käänteentekevänä tapahtumana ja toteaa tämän merkittävästi vauhdittaneen koreoiden riippumatonta ja rauhanomaista jälleenyhdistämistä. Pääkirjoitus katsoo KDKT:n viime vuonna toimineen aktiivisesti maiden välisten suhteiden edistämiseksi ja viittaa näin viime vuonna käytyihin, KDKT:n ja Hyundai-yhtymän johdon tapaamisiin.
Lehdet toteavat, etteivät tämän kehityksen kritisoijat voi hajottaa korealaisten yhteistä toivetta riippumattomasta jälleenyhdistämisestä ja kansallisesta menestyksestä. Pääkirjoitus esittääkin uuden vuoden iskulauseeksi ”Yhdistyköön koko kansakunta pohjoisen-etelän julkilausumien hengessä ja saavuttakaamme kansallinen jälleenyhdistäminen mahdollisimman nopeasti!”
Pääkirjoitus katsoo KDKT:n seisovan vankkumattomasti pohjoisen ja etelän välillä allekirjoitettujen julkilausumien takana. Se myös varoittaa Etelä-Korean nykyhallintoa: - mikäli Etelä-Korean viranomaiset jatkavat kesäkuun 15.päivän julkilausuman väheksymistä ja takertumista vastakkainasettelun ja salailun politiikkaa ulkomaisten joukkojen kanssa, pohjoisen ja etelän suhteet eivät voi koskaan kehittyä. Pääkirjoitus toivookin heidän pidättyvän vastakkainasettelusta ja huomioivan paremmin koreoiden väliset sopimukset sekä edistävän maiden välistä dialogia ja suhteita. Keinoiksi suhteiden parantamiselle pääkirjoitus näkee mm. rajan molemminpuolisen matkustamisen ja yhteydenpidon.
Rauhan ja vakauden takeeksi Korean niemimaalla ja koko Aasiassa pohjoiskorealaisten päivälehtien yhteinen pääkirjoitus katsoo KDKT:n ja USA:n vihamielisten suhteiden lopettamisen: - KDKT vankkumaton linja on luoda kestävän rauhan järjestelmä Korean niemimaalle ja tehdä siitä ydinaseista vapaa dialogin ja neuvotteluiden avulla, lehdet kirjoittavat lopuksi.
(Julkaistu Korean Ystävät - lehden numerossa 2/09)
Korean demokraattisen kansantasavallan vuosina 2006 ja 2009 suorittamat kokeelliset ydinräjäytykset ovat saaneet ylivertaisen huomion läntisessä mediassa, ne on tuomittu Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa ja niitä on surutta käytetty poliittisena lyömäaseena Pohjois-Koreaa vastaan.
Läntisten voimakkaasti tunnevaltaisten reaktioiden vastapainoksi lienee tarkoituksenmukaista muistuttaa mieliin muutamia tosiasioita.:
Korean demokraattinen kansantasavalta on laillisessa järjestyksessä irroittautunut ydinkokeet kieltävästä sopimuksesta (Non-Proliferation Treaty, NPT) ja siten maa ei ole kokeita tehdessään rikkonut kansainvälistä lakia.
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmat, joilla KDKT on tuomittu ja asetettu sille erilaisia sanktioita, eivät perustu juridiikkaan, vaan poliittiseen tarkoitushakuisuuteen.
Lienee aika erikoista, että turvallisuusneuvosto pitää "hätäkokouksia", kun Korean demokraattinen kansantasavalta tekee ydinkokeita samaan aikaan kun esimerkiksi Israelin noin kuusikymmentä todella vaarallista käyttövalmista ydinasetta eivät sitä lainkaan kiinnosta. Pohjoiskorealaisella aseteknologialla on vielä pitkä matka ensimmäisenkään varsinaisen ydinaseen valmistamiseen.
Ovatko pohjoiskorealaiset ydinkokeet sitten todella tarpeellisia ja mielekkäitä? Eivät ne ole. Ydinkokeet ovat aina tuomittavia, tekipä niitä mikä valtio tahansa. Lisäksi tänä vuonna tehty koe saattoi olla vakavanlaatuinen poliittinen virhe, sillä se asetti erityisesti Pekingin ja Moskovan hankalaan asemaan, jossa niillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin asettua tukemaan Yhdysvaltain esitystä KDKT:n tuomitsemiseksi turvallisuusneuvostossa.
On hyvin ymmärrettävää, että itsensä kaiken aikaa uhatuksi tunteva Korean demokraattinen kansantasavalta haluaa näyttää muulle maailmalle sotilaallista voimaansa ja tieteellis-teknisen osaamisensa tasoa, mutta silti ydinräjähteiden paukuttelu ei varmaankaan palvele maan ulkopolitiikan rauhantahtoisia tavoitteita vaan päinvastoin vahingoittaa niitä siitäkin huolimatta, että tehdyillä kokeilla ei todellisuudessa ole käytännön sotilaallista merkitystä.
Ajatellaanpa tätä ydinaseasiaa talonpoikaisjärjellä: Mihin kohteeseen KDKT:n voisi ajatella ydinasetta sotatilanteessa käyttävän? Yhdysvaltoihinko? Ei todellakaan. Eikä muuallekaan. Strateginen ydinpelote on suurvaltojen ja kuvitteellisen mannertenvälisen sodan vaarallista hiekkalaatikkoleikkiä eikä sillä ole tätä merkitystä pienille valtioille. Suurvalloilla on toki myös teknisesti erittäinen monimutkaisia ja hankalakäyttöisiä taktisia ydinaseita, mutta sellaisia pohjoiskorealaisilla tuskin on edes piirustuslaudalla.
Summa summarum: Pois ydinkokeet, pois ydinaseet. Mutta pois myös sellaiset uhkailut, jotka saattavat johdattaa jonkun valtion ydinkokeita tekemään.
Viimeksi kuluneen vuoden aikana on Etelä-Korean alueella, Pohjois-Korean rajan pinnassa järjestetty ennänäkemättömän massiivisia sotaharjoituksia samaan aikaan kun vihamielistä propagandaa Korean demokraattista kansantasavaltaa vastaan on tuotettu ja levitetty tuutin täydeltä. Jos Pjongjang on tällaisesta uhittelusta hermostunut, niin ei liene ihme...
Viime päivät maailmalla on kauhisteltu Pohjois-Korean maanantaina suorittamaa ydinkoetta. Kiljun alueella tehty koe aiheutti reaktioita, jotka ovat olleet väkevämpiä kuin itse koe. Reaktiot ovat sikäli olleet odotettavissa – rikkoihan koe YK:n turvallisuusneuvoston v.2006 tekemää päätöstä 1718.Reaktiot eivät kuitenkaan ole aina asiantuntijoidenkaan puolelta perustuneet järkeen vaan silkkaan tunteeseen: Pohjois-Korean toimet nähdään kuin ne olisivat ilkikurisen kakaran tai vastaavasti pelottavan mafioson tekosia. Näissä reaktioissa luodaan hyvät vs. Pahat – asetelmaa, jotka eivät alkuunkaan näe sitä kokonaiskuvaa, joka on johtanut Pohjois-Korean liittymiseksi ydinaseklubiin.
Pohjois-Koreaa kohtaan vaaditaan nyt kovasti lisäsanktioita, entistä ankarempaa diplomaattista eristämistä ja joidenkin puheissa jopa sotaa. Nämä keinot ovat äärimmäisiä ja johtavat vain tilanteen kiristymiseen entisestään. Pohjois-Korea on muutoinkin elänyt viimeiset 60 vuotta kauppasaarron ja diplomaattisen eristämisen alla, joten uusia pakotteita taitaa olla vaikea enää mistään edes löytää. Puheet sodasta ovat absurdeja, sillä jokainen tietää, ettei Korean Niemimaalla käytävässä sodassa tule olemaan voittajia.
Pohjois-Korea ei varustaudu ”muuta maailmaa” vastaan vaan USA:n Itä-Aasiassa olevan sotilaspoliittisen läsnäolon vuoksi. Korean Niemimaa on amerikkalaisille geostrategisesti tärkeä alue ja mittavalla ydinase,- ja muun modernin aseistuksen arsenaalilla se pitää Itä-Aasiaa jatkuvan sodanuhan alla. 2000-luvulta alkaen tilanne kiristyi huomattavasti ja USA uhosi avoimesti hävittää sille epämieluisan Pohjois-Korean hallinnon. Nämä Bushin aikaiset puheet johtivat entistä laajempaan varustelukierteeseen. Tuolloin tilannetta ryhdyttiin ratkomaan Koreoiden, USA:n, Kiinan, Venäjän ja Japanin nk. Kuusikantaneuvotteluilla. Hieman ennen niiden alkua, elokuussa 2003 tapasin Pohjois-Korean tuolloisen pääneuvottelijan Kim Yong Ilin Pyongyangissa. Hän näki neuvottelut tervetulleina, mutta muistutti viimekädessä kysymyksen ydinaseista olevan Pohjois-Korean ja USA:n välinen. Pohjois-Korea näkee tilanteen raukeavan vasta sitten, kun USA lopettaa viimeiset 60 vuotta jatkuneen härnäyksen ja antaa pohjoiskorealaisten elää elämäänsä. Kuuden maan neuvottelut vain hidastavat tätä, kun mukana neuvottelupöydissä on kuusi eri agendaa.
Sen sijaan, että vaaditaan sanktioita ja painostusta, tarvitaan neuvotteluja ja realiteettien huomioimista. Nyt onkin tärkeintä, että Yhdysvallat ja Pohjois-Korea saadaan keskenään saman pöydän ääreen ja keskustelemaan todellisesta rauhantilasta Korean Niemimaalla.
Pohjois-Koreaa on pidetty maailman suljetuimpana maana, josta on vaikea saada mitään tietoja. Toukokuussa vuonna 2007 Koreoiden rajan ylittivät 56 vuoteen ensimmäiset koejunat, jotka muuttavat tätä kuvaa. Pohjois-Korea nousee vähitellen maata raskaasti koetelleesta 1990-luvun kurimuksesta.
Pohjois-Koreaa 1990-luvulla koetelleet talousvaikeudet suoranaisine nälänhätineen pohjautuivat pitkälti kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttamaan tilanteeseen.
Pohjois-Korean perinteiset tukijat, Venäjä Neuvostoliiton seuraajavaltiona ja Kiina solmivat tuolloin diplomaatti- ja taloussuhteet voimakkaassa talouskasvussa olleeseen Etelä-Koreaan, ja samaan aikaan näiden maiden tuki Pohjois- Korealle tosiasiallisesti lakkasi.
Pohjois-Korea on perusteiltaan teollisuusmaa, jossa on myös valtaosa Korean niemimaan runsaista luonnonvaroista.
Kansainvälisten arvioiden ja paikan päällä tehtyjen havaintojen pohjalta on pääteltävissä, että Pohjois-Korean talouden pahimmat vaikeudet on voitettu, ja kehitys on kääntynyt varovaisesti parempaan suuntaan.
Aliravitsemus on edelleen keskeinen ongelma: Arvioiden mukaan noin 40 prosenttia väestöstä kärsii edelleen aliravitsemuksesta, vaikka mitään nälänhätää ei enää esiinnykään. Maa on riippuvainen ulkomailta, ensi kädessä Etelä-Koreasta saatavasta ravinnosta.
68 miljardin dollarin (Global Insight – arvio) välillä. Asukaskohtainen kansantulo on arvioiden mukaan keskimäärin 2 250 dollaria, joka vastaa muutamien köyhien Afrikan ja Aasian maiden tasoa.
Maailmanpankin tietojen perusteella Etelä-Koreassa vastaava luku on 21 800 dollaria, Kiinassa 6 500 dollaria ja maailman toiseksi suurimmassa taloudessa Japanissa 30 800 dollaria.
Notkahdus naapurimaihin verrattuna on ollut melkoinen, sillä vielä 1970- luvulla Pohjois-Korean elintaso oli korkeampi kuin Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Tämä selittää osaltaan esimerkiksi Suomen silloiset investoinnit Pohjois-Korean paperiteollisuuteen.
Pohjois-Korean syvä lama taittui vuonna 1999, jolloin talous kääntyi lievään kasvuun. Viime vuosina maan talous on kasvanut arviolta noin 1– 2 prosentin vuosivauhtia. Merkittävää on myös maataloustuotannon asteittainen elpyminen.
Nykyään Pohjois-Koreaan on perinteisen raskaan teollisuuden lisäksi syntynyt myös melko korkean tason lääketeollisuutta, software- ja animaatioelokuvien tuotantoa sekä laivanrakennusteollisuutta alihankintoineen.
Sotilasbudjetti nielee kuitenkin huomattavan osan Pohjois-Korean kasantuotteesta. Runsaan miljoonan miehen armeija käyttää vuosittain arviolta 1,9 miljardia dollaria.
Pohjois-Korea on ilmoittanut käyttävänsä puolustusmenoihinsa lähes 16 prosenttia vuosibudjetistaan. Etelä-Korea arvioi kuitenkin osuuden olevan 27 prosentin luokkaa.
Pitkän japanilaismiehityksen jäljiltä teollisuuden painopisteet olivat kaivostoiminnassa ja rakentamisessa.
Sotilaallisen sektorin ensisijaisuus on rapistanut teollisuuden toiminnan, jota yritetään nyt elvyttää ulkomaisen, etenkin eteläkorealaisen yhteistyön turvin.
Maassa on vajaakäyttöisten kaivosten ohella monia toimimattomia vesivoimalaitoksia. Heinäkuussa 2002 toteutettiin varovaisia talousuudistuksia muun muassa maataloustuotteiden myynnin osalta.
Pienimuotoista kaupankäyntiä näkyy esimerkiksi Pjongjangin katujen varsilla olevissa kioskeissa ja muutamalla ruokatorilla.
Koillis-Aasian integraatio oli vahvasti tapetilla Koreoiden huippukokouksessa Pjongjangissa viime vuoden lokakuussa.
Koreoiden, Kiinan, Japanin ja Venäjän yhteistyön esteenä ovat tähän asti olleet maiden poliittiset jännitteet ja ratkaisemattomat kiistat, joista suurimpana Korean kahtiajako. Järjestelmällisen yhteistyön kehittämisen esteenä on ollut myös Koillis-Aasian monenkeskisten neuvottelumekanismien puute.
Kiina johtaa Pohjois-Korean ydinaseohjelmaa käsitteleviä niin sanottuja kuusikantaneuvotteluita, joihin osallistuvat lisäksi Yhdysvallat, Etelä- ja Pohjois- Korea, Japani ja Venäjä.
Pjongjangin huippukokouksessa Etelä- Korean presidentti Roh Moo-hyun korosti molempien Koreoiden voivan vaikuttaa siihen, että niillä tulisi olemaan keskeinen rooli kehitettäessä Koillis-Aasian yhteistyötä. Merkit näyttävät lupaavilta.
Keskeisenä Koreoiden välisten suhteiden indikaattorina voidaan pitää Etelä- ja Pohjois- Korean välisen kaupan kasvua. Viime vuonna maiden välisen kaupan arvo kohosi vajaaseen 1,8 miljardiin dollariin. Kasvua edellisvuodesta oli 33 prosenttia. Vielä vuonna 1999 kaupan arvo oli 300 miljoonaa dollaria.
Koreoiden talousyhteistyön symboliksi on noussut Pohjois-Korean puolella rajan tuntumassa sijaitseva Kaesongin teollisuusalue.
Koillis-Aasian integraatio etenee Koreoiden suhteiden lämpeneminen edesauttaa niemimaan rauhanomaista kehitystä.
Samalla se luo edellytyksiä laaja-alaiseen taloudelliseen yhteistyöhön Koillis-Aasian alueella. Säännöllinen rahtijunaliikenne Koreoiden välillä alkoi joulukuussa 2007. suuspuisto.
Viime vuonna tässä yhteiskorealaisessa
teollisuuspuistossa toimivien eteläkorealaisten yritysten määrä kolminkertaistui 65 yritykseen ja pohjoiskorealaisen, lähinnä naistyövoiman, määrä kaksinkertaistui runsaaseen 22 000 työntekijään. Yrityksissä työskentelee lisäksi tuhatkunta eteläkorealaista, jotka ylittävät maiden välisen rajan päivittäin.
Kaesongin kokonaisliikevaihto kasvoi viime vuonna peräti 150 prosenttia, 74 miljoonasta dollarista 185 miljoonaan dollariin.
Kaesongin teollisuusalueen odotetaan kehittyvän vuoteen 2012 mennessä yli 2 000 eteläkorealaisen yrityksen kokonaisuudeksi, joka työllistäisi jopa 500 000 pohjoiskorealaista.
Tärkeä etappi Koreoiden suhteiden rauhanomaisessa kehityksessä oli viime vuoden joulukuussa alkanut säännöllinen päivittäinen rahtijunaliikenne. Vahvasti vartioidun demilitarisoidun vyöhykkeen poikki kulkevan Munsan–Panmunreitin pituus on 16,5 kilometriä.
Arkipäivisin ajettavalla reitillä kuljetetaan raakaaineita Kaesongin teollisuusalueelle ja jalostettuja tuotteita Etelä-Korean markkinoille. Rautatieyhteyden avaamisella on suuri merkitys Koreoiden välisille taloussuhteille.
Sen seurauksena myös kuljetuskustannukset merkittävästi alenevat tulevaisuudessa. Nykyisellään Koreoiden välinen rahtiliikenne tapahtuu pääasiallisesti meriteitse, tosin ensimmäinen pohjoiskorealainen rahtilaiva vieraili Etelä-Koreassa ensi kerran 56 vuoteen vasta viime vuonna.
Yhden TEUn kontin kuljetus Etelä- Korean Incheonin satamasta meriteitse Pohjois-Korean Nampon satamaan maksaa 720 dollaria ja kestää 7–10 päivää. Saman kontin kuljetus käyttöön tulevaa Gyeongui-rautatieyhteyttä käyttäen maksaisi arviolta 132 dollaria ja kestäisi 1–2 päivää.
Koreoiden välinen junaliikenne luo jatkossa uusia mahdollisuuksia myös kansainväliselle rahtiliikenteelle Korean niemimaalta aina Euroopan Atlantin rannikolle saakka.
Gyeongui-rautatielinjan kehittäminen edelleen Kaesongista Pjongjangiin avaa konkreettiset mahdollisuudet Etelä- ja Pohjois-Korean yhdistämiseen lähivuosina Euraasian rautatieverkostoon Kiinan ja Venäjän kautta.
Pjongjangin ja Pekingin välillä toimii säännöllinen junaliikenne ja koko linjan yhdistäminen Kiinan rataverkostoon tulee maksamaan arviolta 100–150 miljoonaa dollaria.
Sen sijaan vastaavan yhteyden kunnostaminen Pohjois-Korean kautta Venäjälle Siperian rautatien verkkoon vaatii arviolta miljardiluokan panostuksia. Pohjois-Korean rataverkoston kunnostusta varten on suunnitteilla kansainvälinen konsortio, josta myös japanilaiset ovat kiinnostuneita. Etelä-Korea pyrkii kehittämään Korean niemimaasta Koillis-Aasian tärkeimmän logistiikkakeskuksen.
Gyeonguin linjan kunnostamista vauhdittanee myös Pjongjangin huippukokouksen päätös lähettää yhteiskorealainen kannustusryhmä junalla Soulista Pjongjangin kautta Pekingin olympiakisoihin ensi elokuussa.
Päätöksen toteutumisella tulee olemaan valtava maailmanlaajuinen symboliarvo. Rautatieyhteydet tuovat niihin sijoitettavien investointien vastapainoksi merkittäviä tuloja niin Etelä- kuin Pohjois- Korealle.
Etelä-Korean hallitus arvioi, että Koreoiden rautatieyhteydet Kiinan ja Venäjän kautta Eurooppaan kulkevaan rautatiekäytävään toisivat alkuvaiheessa Etelä-Korealle 100 miljoonan dollarin ja Pohjois-Korealle vastaavasti 150 miljoonan dollarin vuotuiset tulot pelkästään rahtimaksuina.
Kansainvälinen rautatieunioni UIC tukee osaltaan Koreoiden rautatieyhteyksien kehittämistä Eurooppaan osana Aasian ja Euroopan välistä Trans Asian Railway Network -ohjelmaa.
Koreoiden lokakuisen huippukokouksen konkreettisia tuloksia on myös suunnitelma perustaa yhteistalousalue Pohjois-Korean
Haeju’n satamakaupungin yhteyteen. Haeju on Pohjois-Korean tärkeimpiä satamia maan länsirannikolla, noin 75 kilometriä
Kaesongista pohjoiseen. Haeju’un muodostuisi Kaesongin jälkeen toinen yhteiskorealainen talousalue. Haeju projektilla on myös poliittisia seurauksia.
Hanke liittyy pyrkimykseen perustaa ”rauhan ja yhteistyön vyöhyke” läntiselle merialueelle, jota koskevat erimielisyydet Koreoiden välillä ovat johtaneet kuolonuhreja vaatineisiin välikohtauksiin vuosina 1999 ja 2000.
Haeju-projektiin sisältyy suunnitelma rajan tuntumaan perustettavasta yhteisestä kalastusalueesta sekä yhteisestä laivatelakasta Haeju’un.
Koreoiden välisissä suhteissa saavutetut myönteiset tulokset ovat jatkumoa vuoden 2000 Koreoiden ensimmäisen huippukokouksen jälkeiselle liennytyskehitykselle.
Pekingissä 19. syyskuuta 2005 allekirjoitettu sopimus Pohjois-Korean ydinaseongelman kokonaisvaltaisesta ratkaisusta on – ajoittaisista takaiskuista huolimatta – osoittautunut perusteiltaan kestäväksi.
Samalla kun ydinkoe johti sinänsä melko tehottomiksi jääneisiin kansainvälisiin pakotteisiin Pohjois-Koreaa vastaan, Yhdysvallat teki politiikassaan merkittävän päätöksen ratkaista ydinkiista diplomaattisin keinoin.
Helmikuussa 2007 allekirjoitetussa sopimuksessa määriteltiin laaja-alainen toimintaohjelma Korean niemimaan saattamiseksi ydinaseettomaksi ja rauhanomaiseksi.
Ohjelmaa toteuttamaan perustettiin useita työryhmiä, joissa voidaan nähdä alkio laajemmalle Koillis- Aasian monenkeskiselle yhteistyöprosessille Euroopan ETYKin tapaan. Ohjelma sisältää myös keskusteluja erilaisista taloudellisen yhteistyön muodoista.
Viime vuonna Etelä-Korea ja Yhdysvallat vahvistivat Sydneyssä yhteisen pyrkimyksensä saattaa vuosina 1950–53 käyty Korean sota virallisesti päätökseen rauhansopimuksella, kunhan Pohjois- Korean ydinaseongelma on ensin lopullisesti ratkaistu.
Luottamuksen lisääminen ja sotilaallisen jännityksen vähentäminen Koreoiden välillä on päätavoite oletettavasti myös helmikuussa virkaan astuneen Etelä- Korean uuden presidentin Lee Myungbak’in toimikaudella.
Lee on luvannut jatkaa meneillään olevaa liennytysprosessia Pohjois-Korean kanssa ja asettanut yhteistyölle, etenkin maan ydinohjelmien alasajolle, edeltäjiään tiukempia ennakkoehtoja.
Tuleva presidentti on luvannut tukea Pohjois-Korean taloudellista kasvua siten, että maan kansantulo henkeä kohti nousisi kymmenessä vuodessa 3 000 dollariin nykyisestä arviolta alle 1 000 dollarista.
Koreoiden liennytyskehitys perustuu
turvallisuuden ja yhteistyön keskinäiseen lisäämiseen. Tätä kautta luodaan edellytykset laajemman rauhanjärjestelmän aikaansaamiselle koko Koillis-Aasiaan.
Alueen taloudellinen yhteistyö ja aikanaan toteutettava integraatio muodossa tai toisessa avaisi tälle yhdelle maailman tärkeimmistä potentiaalisista voimakeskuksista uuden rauhanomaisen tulevaisuuden.
Koillis-Aasian integraation ydin on jo nyt toteutunut de facto maiden välisissä investoinneissa ja kaupassa, mikä on lisännyt niiden keskinäistä riippuvuutta.
Jatkossa keskeiseen rooliin astuvat ennen kaikkea Koillis-Aasian maiden energiaalan ja liikenteen yhteistyön kehittäminen. Viime kädessä alueen kokonaiskehitys kuitenkin riippuu integraation esteinä olevien poliittisten ongelmien ratkaisusta.
Markku Heiskanen on Kööpenhaminan Nordic Institute of Asian Studies NIAS’in, ja Tukholman yliopiston Center for Pacific Asia Studies CPAS’in vanhempi tutkija. Pysyvä rauha Korean niemimaalla on Koillis-Aasian integraation perusedellytys.
Korean demokraattinen kansantasavalta ilmoitti tehneensä ydinkokeen 9.10.2006.
Ydinkoe oli Presidentti Bushin täydellisesti epäonnistuneen Korean politiikan lopputulos. Korealaisten tavoitteena oli ja on edelleenkin ydinaseeton Korean niemimaa, kunhan he saavat takeet siitä, ettei mikään maa uhkaa heitä ja että he saavat elää noudattaen omaa riippumatonta politiikkaansa.
Korean demokraattista kansantasavaltaa on vaivannut Neuvostoliiton ja SEV:in romahduksen myötä energiapula, jonka ratkaisemiseksi varteenotettavin keino on oman ydinvoimakapasiteetin rakentaminen. KDKT ryhtyi rakentamaan omaa ydinvoimalaa 1990-luvun alussa.
Rakenteilla olleet ydinvoimalat olivat ns. grafiittivoimaloita, joista syntyy periaatteessa ydinaseisiin soveltuvaa plutoniumia. USA:n voimistuneen painostuksen vuoksi KDKT suostui neuvotteluihin USA:n kanssa vuonna 1994 koskien ydinvoiman rakentamista.
Neuvotteluissa päästiin tulokseen ja sovittiin mm. että KDKT keskeyttää omien ydinvoimaloidensa rakennustyön, USA:n johdolla rakennetaan KDKT:aan kaksi korvaavaa kevytvesivoimalaa vuoteen 2003 mennessä ja että USA korvaa grafiittivoimaloiden sulkemisesta aiheutuvat energianmenetykset toimittamalla vuosittain 500 000 tonnia raskasta polttoöljyä. Lisäksi sovittiin mm. ryhtymisestä toimiin poliittisten ja taloudellisten suhteiden normalisoimiseksi.
Aluksi korvaavat öljyntoimitukset toteutuivat mutta öljy ei täyttänyt laadullisia vaatimuksia. Varhaisessa vaiheessa kävi selväksi, että lupaus kevytvesivoimalaitoksen rakentamisesta ei toteudu ainakaan sovitussa aikataulussa - jos ollenkaan.
Kahden kevytvesireaktorin rakennustöiden avajaisjuhlallisuudet pidettiin vasta elokuussa 2002, kun niiden piti olla sopimuksen mukaan jo 2003. Rakennustyöt ovat tällä hetkellä keskeytyksissä.
Korean ydinkriisi syveni, kun Yhdysvaltain presidentiksi valittiin George W. Bush. Vuoden 2002 alussa Bush nimesi KDKT:n kuuluvan ns. ”pahan akselille” yhdessä Irakin ja Iranin kanssa. Bushin politiikka (pahan akseli ja Irakin miehitys) pahensi aivan ratkaisevasti jännitystä Korean niemimaalla.
Irakin miehityksen jälkeen KDKT teki aivan oikean tilannearvion maailmanpoliittisesta tilanteesta ja totesi, että USA:n hyökkäyksen uhka KDKT:ta vastaan oli todellinen.
Saman vuonna Geneven sopimus purkaantui. Korealaisille kävi selväksi, ettei Yhdysvaltoihin voinut sopimuskumppanina luottaa.
Vastalauseena jatkuvalle USA:n harjoittamalle uhkailu- ja kiristyspolitiikalle KDKT irtisanoutui tammikuussa 2003 ydinsulkusopimuksesta ja saman vuoden helmikuussa vuoden 1953 aseleposopimuksesta, koska se katsoi Yhdysvaltain kasvaneen taloudellisen, sotilaallisen ja poliittisen painostuksen sodanjulistukseksi.
Ydinkiistan ratkaisemiseksi on käyty vuosikausia ns. kuusikantaneuvotteluita, joissa on pyritty löytämään kiistaan poliittista ratkaisua.
Neuvotteluita on leimannut katkonaisuus – USA on suututtanut korealaiset milloin mitenkin. Esimerkiksi helmikuussa 2005 USA:n hallituksen virkamies nimesi KDKT:n tyranniaksi, jonka hallituksen ja yhteiskuntajärjestelmän kaatamiseksi voidaan käyttää viimekädessä myös ydinaseita.
Korealaisten esittämät vaatimukset ovat olleet koko ajan hyvin kohtuullisia. KDKT on edellyttänyt USA:n antamaa turvallisuustakuuta siten, että USA ei hyökkää Koreaan ja että sopimusasiakirja on kansainvälisessä valvonnassa ja asevalmius puretaan molemmin puolin samanaikaisesti.
Lisäksi on edellytetty kauppasaarron purkamista ja normaaleita diplomaattisuhteista maiden välillä. Näihin vaatimuksiin USA ei kuitenkaan ole suostunut, sillä se haluaa ”säilyttää varauksen sotilaallisiin toimiin Pohjois-Koreaa vastaan”.
USA:n painostuksen kasvettua koko ajan KDKT:lla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä ydinkoe puolustuksellisen ydinpelotteen varmistamiseksi. Korean demokraattinen kansantasavalta on ollut tähän saakka ainoa Koillis-Aasian maa, jolla ei ole ollut käytössään ydinpelotetta.
Venäjällä ja Kiinalla on ydinaseet, Etelä-Korean ja Japanin ydinpelotteen takaa USA. Esimerkiksi Japani tuottaa ydinaseisiin soveltuvaa plutoniumia tuhansia kiloja vuodessa kun KDKT:ssa on kyse muutamasta kilosta.
Korean niemimaan kehitys on osa Koillis-Aasian geopolitiikkaa. Kysymys on siitä, miten USA pystyy kontrolloimaan Kiinan nousevaa taloutta ja Kiinan vahvistuvaa sotilaallista vaikutusvaltaa.
Tämän kysymyksen ratkaisemiseksi USA:lle on tärkeää saada jalansijaa Kiinan lähialueilla. Bushin pahan akselin maita yhdistää myös öljy. Iranilla ja Irakilla on huomattavia öljyvaroja.
Korean aluevesillä on KDKT:n mukaan öljyesiintymiä - vaikkakin hankalasti hyödynnettäviä. Alue on lisäksi niitä harvoja alueita maapallolla, joita ei ole tutkittu kovin tarkkaan.
Korean niemimaan tilanne on siis todellisuudessa aivan toinen kuin Suomen suurimmat tiedotusvälineet ovat väittäneet. Suomalainen ”vapaa” media välittää kritiikittä joko USA:n tuottamaa aineistoa tai ainakin edustaa USA:n hallituksen linjauksia.
KDKT:n periaatteisiin kuuluu, että he eivät halua sekaantua toisten maiden sisäisiin asioihin. Korealaisten tavoitteena on ollut ja on edelleenkin ydinaseeton Korean niemimaa. Lisääntyykö jännitys Koillis-Aasiassa on kiinni Yhdysvaltojen ja Japanin harjoittamasta politiikasta.